
Mount Rigi
Mount Rigi on 1 798 metriä korkea vuori Alppien pohjoisosassa. Mount Rigi tai lyhyemmin vain Rigi on erinomainen kohde ulkoiluun ja vuoristomaisemien ihailuun. Lisäksi Rigille on helppo tulla esimerkiksi Luzernista tai Zurichista ja vuoren huipulle pääsee halutessaan mukavasti Euroopan vanhimmalla vuoristorautatiellä.
Mount Rigi on kolmen järven ympäröimä. Rigin pohjoispuolella on Zuginjärvi, lännessä sekä etelässä avautuu iso Vierwaldstättersee (Lake Lucerne) ja kaakossa näkyy hieman pienempi Lake Lauerz. Kun Vierwaldstätterseen takana kohoavat vielä Rigia selvästi korkeampien vuorien lumihuiput ovat näkymät Rigilta varsinkin etelään todella komeat. Mount Rigi onkin ollut matkailijoiden suosiossa 1700-luvun lopulta lähtien. Ensimmäinen vuorella sijainnut majatalo avattiin vuonna 1816 ja ensimmäinen Rigille kulkenut vuoristorautatie avattiin vuonna 1871.

Mount Rigilla on useampi erillinen huippu, jotka ovat kilometrien päässä toisistaan. Lisäksi vuorella kulkee kaksi eri rautatietä ja useita erilaisia gondoli- ja hiihtohissejä. Ennen Rigille lähtöä kannattaa siis hieman suunnitella, mitä aikoo tehdä ja mitä reittejä pitkin kulkea. Koska monet patikointireitit ja parhaimmat maisemat ovat vuoren ylärinteillä, useimmat ottavat vuoren juurelta ensin joko junan tai gondolihissin, jolla pääsee lähemmäksi vuoren huippuja tai halutessaan suoraan joillekin huipuista.
Jos Rigille lähtee Luzernista, niin tällöin suositeltavin vaihtoehto on mennä laivalla Luzernista Rigin eteläpuolella olevaan Vitznaun kylään. Vitznausta pääsee vanhalla vuoristorautatiellä suoraan Rigin korkeimmalle huipulle (Rigi Kulm) tai jollekin monista pysäkeistä vuoren rinteillä. Jos Rigille lähtee Zurichista, niin voi kulkea ensin Luzerniin ja jatkaa sieltä laivalla, mutta nopeampi tapa on mennä Rigin itäpuolella olevaan Arth-Goldaun kylään. Arth-Goldauhun pääsee Zurichista mukavasti myös junalla ja matka kestää vain 40 minuuttia. Junamatkalla on hyvin tyypillistä sveitsiläistä maisemaa ja loppumatka on erityisen hieno, kun juna kulkee Zuginjärven lähellä olevalla rinteellä. Pelkkä junamatka Zurichista Rigin juurelle on jo itsessään hieno kokemus kauniilla säällä.
Arth-Goldausta lähtee Rigin toinen vanha vuoristorautatie, joka sekin johtaa useiden pysäkkien kautta Rigin korkeimmalle huipulle. Hyvä vaihtoehto on nousta Arth-Goldaussa junaan ja matkata junassa lyhyt noin 10 minuutin matka Kräbelin pysäkille. Kräbelin pysäkiltä lähtee gondolihissi, jolla pääsee Rigin Scheidegg-huipulle, joka on 1658 metriä merenpinnan yläpuolella. Gondolihissillä matka kestää vain noin viisi minuuttia ja kyyti on tasaista. Pahasta korkeanpaikankammosta kärsiville gondolihissiä ei kuitenkaan voi suositella.

Rigi Scheideggin huipulta on komeat maisemat kaikkiin ilmansuuntiin. Scheideggin huipulta lähtee patikointireittejä eri suuntiin, joista tunnetuin on Rigin korkeimman huipun suuntaan kulkeva Rigi panorama trail. Scheideggin huipulla on myös muutama ravintola, loma-asuntoja sekä hyviä penkkejä, joilla voi vaikka syödä eväitä ja ihailla maisemia.

Rigi panorama trail on reilun seitsemän kilometrin mittainen helpohko patikointireitti, jonka varrelta aukeaa komeita maisemia. Huhtikuussa Scheideggin huipulla ja paikoittain patikointireitilläkin on vielä hieman lunta, mutta pääosin reitti on täysin sula ja kuiva. Aurinkoisena ja lämpimänä huhtikuun päivänä shortsit ja t-paita ovat riittävä varustus tosin varalta on hyvä olla mukana myös lämpimämpiäkin vaatteita. Reitti on varsin hyvin merkitty ja kannattaa seurata First (joissakin kylteissä myös Rigi Wölfertschen-First) ja Rigi Kaltbad kylttejä.

Rigi panorama trail kulkee samaa reittiä kuin muinoin käytössä ollut rautatieyhteys Scheideggille. Rautatiekiskoja ei enää ole jäljellä, mutta joitain merkkejä vanhasta rautatiestä voi kuitenkin huomata. Näkyvin näistä on vanha hylätty junanvaunu, joka on muutettu loma-asunnoksi. Reitillä on myös yksi vanha rautatietunneli ja rautatiesilta.
Näkymät ovat välillä kohti etelässä olevia Alppeja ja välillä kohti pohjoista, jossa vuoria on vähemmän. Myös Vierwaldstättersee (Lake Lucerne) näkyy ajoittain hienosti ja sen takana näkyvät Luzernin kaupunki ja Luzernin lähivuori 2128 metriä korkea Mount Pilatus. Keskipäivällä etelästä paistava aurinko häiritsee valokuvien ottamista, mutta lämmittää mukavasti ilmaa ja retkeilijöitä.

Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen tullaan pieneen Rigi Firstiin, jossa on hotelli, muutama loma-asunto, pari taloa ja ravintola. Täältä voi halutessaan jatkaa kohti Rigi Kaltbadia, jossa on isompi kylpylähotelli. Rigi Kaltbadista pääsee myös junalla joko Rigin korkeimmalle huipulle Rigi Kulmille tai alas Vitznaun kylään. Rigi Firstista voi kävellä myös läheiselle Rigi Wölfertschen-Firstin juna-asemalle, josta pääsee vuoristojunalla joko takaisin Arth-Goldauhun tai Rigi Kulmille. Junia menee noin kerran tunnissa, joten aikatauluja kannattaa katsoa jo ennen asemalle saapumista. Rigilla kulkevat junat eivät ole mitään nykyaikaisia isoja junia, vaan varsin sympaattisia, pieniä ja rauhallisesti ylämäkeen kulkevia pikkujunia.

Rigin korkeimmalta huipulta on upeat näköalat kaikkiin ilmansuuntiin. Huipulla on myös eniten ihmisiä, koska monet tulevat junalla suoraan huipulle ihailemaan maisemia. Ainakaan huhtikuussa ihmisiä ei ole kuitenkaan vielä ruuhkaksi saakka. Rigin rinteillä patikoidessa ihmisiä on aurinkoisena lauantainakin yllättävän vähän.

Mount Rigi on erinomainen kohde helppoon patikointiin Alppimaisemissa. Rigille pystyy tekemään helposti päiväretken esimerkiksi Zurichista tai Luzernista. Vielä parempi vaihtoehto olisi yöpyä jossain Rigin hotellissa tai lomamökissä, jolloin olisi enemmän aikaa ihailla Rigia, läheisiä järviä ja Alppeja.